Mikä susta..Minne haet..

"Mikä susta tulee isona"? On erittäin paljon kysytty kysymys. Kun kysyt sen pieneltä lapselta vastaus on luokkaa: Meidän äiti, sinä tai jokin haaveammatti. Kun kysyy hieman vanhemmalta esimerkiksi minun ikäiseltä vastaus voi olla joko selvä tai sitten ettei tiedä. Minä tiiän mikä musta tulee isona, tai ainakin haluan kuvitella tietäväni. Sanon että musta tulee sairaanhoitaja. Oon töissä uudessalastensairaalassa ja mulla on perhe,musta tulee äiti. 

Mutta sitten voinko olla ihan varma että vielä vuosien päästä tahdon olla sairaanhoitaja,töissä lastensairaalassa? Onko varma että saan lapsia tai edes miestä? Onko varmaa että kaikki menee niinkuin nyt haaveilen? 

Nyt on se aika vuodesta kun kaikilta yhdeksäsluokkalaisilta kysytään minne sinä haet yhteishaussa? Mikä haluat olla isona? Menetkö lukioon vai ammattikouluun? Nuo asiat on oikeasti isoja asioita. Sinun 15 vuotiaan pitäisi tietää mitä haluat tehdä isona. Sinun pitää tehdä päätös joka vaikuttaa kauan ehkä koko sun loppuelämään. Kaikki 15 vuotiaat eikä edes aikuiset tiedä minne hakevat ja mikä kiinnostaa,mitä työtä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Onko sitten kiva kun haet jonnekin kouluun ihan sattumalta ja arpomalla vain koska jonnekin  on pakko hakea. Opo hiostaa ja painostaa Ehkä tekemään päätöksiä joita et haluaisi tehdä ja eivätkä kiinnosta ja koko ajan joku kysyy että minnekäs aiot hakea haussa. On tietenkin mukana myös niitä onnekkaita 15 vuotiaita joihin itseni lasken. He tietävät tasan tai ainakin melkein täysin mihin kouluun haluavat ja mikä ala kiinnostaa. Tässä tilanteessa tulee oikeasti olla kiitollinen. Ei tarvitse murehtia ja stressata yhteishausta. Ei tarvitse hakea viimehetkellä jonnekkin mikä ei kiinnosta. Ole onnelinen että tiedät minne haet!:) Tässä käsittelin monien ikäisteni ja muidenkin ajatuksia ja tunteita. Tsemppiä kaikille kouluunhakemisessa ja pääsykokeissa jos sellaiset ovat(minulla on)! 

Minun lapsuuteni

Oli kesäkuun 17 päivä vuonna 2000.Ranualla kun äiti ja isäni olivat lähdössä tuttujen häihin,mutta sitten minä päätin että on aika saapua suureen maailmaan kuusi viikkoa etuajassa. Kello 16.23 minut leikattiin ulos keisarinleikkauksella lapinkeskusairaalassa Rovaniemellä. Syntyessäni Painon 1680g ja olin 40cm pitkä. Kuvassa olen 4tunnin ikäisenä keskoskaapissa jossa vietin ensimmäiset viikkoni. 4:n päivän ikäisenä lensin hoitajan kanssa Helsinkiin josta menin taxilla Päijät-Hämeen keskussairaalaan,jonne äiti ja isä tulivat autolla.

6.8.2000 sain kasteessa nimeksi Reetta Elina.

Minulla todettiin duktusläppävika sydämessä,eli jokin läppä ei sulkeutunut vaikka olisi pitänyt. Minut leikattiin puolen vuoden ikäsenä ja sydämeen laitettiin  rautaläppä. Leikkauksen aikana vanhempani kävivät ostamassa minulle pienen keltaisen nallen joka on vieläkin tallessa ja tärkeä.

Ensimmäiset sanani olivat äiti ja äittä. 1v7kk ikäsenä osasin kysyä"mikä toi on?"  Olin vuoden ikäisenä todella pieni,ja aina olen ollut pieni. Iskä nosti mummola reissulla minut hyllylle nukkejen sekaan,josta näkee kuinka pieni olin

Kaksi vuotiaana pääsin ensimmäisen kerran ulkomaille. Menimme Lontooseen jossa täytin 2vuotta. Reissulta en muista oikeastaan mitään. Kävimme siellä vahakabinetissa ja pääsin kuvaan astronauttien kanssa.

Samana kesänä talomme maalattiin ja katselin tyytyväisenä maalauspuuhia kunnes yksi maalipönttö putosi viereeni ja sain maalit päälleni.:D

2,5 vuotiaana sain pikkuveljen Eetun. Leikimme pieninä todella paljon kaiken maailman leikkejä,mihin mielikuvitus riittää. Hoidin isosiskon roolia ylpeänä. 

Tykkäsin leikkiä todella paljon nukeilla ja lelukeittiöllä jonka sain 2vuotiaana. Ensimmäinen paraskaverini on Linnea jonka kanssa olen ollut kaveri ihan pienestä asti. Leikin pienenä myös paljon Eetun ja silloisen naapurin Eemilin kanssa,jonka kanssa aioin mennä naimisiin. 

Tuossa oli lapsuuteni noin 4-5vuotiaaksi asti lyhyesti. Toivottavasti tykkäsitte:)

Se vaan hiipii jostain..

Taas tunnen että on aika julkaista vanha luonnos,tai vanha ja vanha. Tämän luonnoksen oon kirjottanu varmaan pari viikkoa sitten mutta asia josta kirjoitan on jatkunut vuoden tai kaksi,en vaan ole saanut kirjoitettua siitä vaikka on tehnyt mieli, tai itseasiassa olen. Oon kirjottanut tästä asiasta monet monet kerrat sillä se auttaa,mutta oon poistanut ne tekstit. Tämän jätin,en poistanu. Viimeksi eilen ilalla mulla oli tälläinen olo. Niinku tekstissä sanon se vaan tulee. Haluun julkasta tän koska siinä kerron asiasta josta en paljoa puhu,en osaa,tavallaan häpeän sitä. Sitä tilannetta voisiko sanoa kohtausta.

Se vaan tulee,ihan yllättäen. Ei siinä edes tajua. Periaatteessa kaikki hyvin, Hyvä fiilis ja ei mitään huonoa.mut sit se vaan yllättää tulee ahdistava olo. Itkettää tekee mieli huutaa. On olo että jotain käy jollekin. Se kestää aikansa ja helpottaa mutta se pieni hetki kun se on käymässä on yksi ahdistavimpia tunteita. Tuntuu et joku musta vaan valtaa sut ja silmistä tulee kyyneleitä ja et todellakaan tiedä miksi, se vaan tulee ilman syytä se olo joka on pelottavaa. Se pelottaa kyllä oikeasti pelottaa tuntuu että jotain käy,kaikki ei ole hyvin. Vaikka olisikin..