Täyttä hymyä

Viime viikonloppu ja tää alkuviikko(maanantai) on ollut ihan super hyvät päivät.(mitä nyt tänään jossain vaiheessa oli huonompi hetki kun stressasi kaikki ja edelleen stressaa,mutta en anna sen pilata hyvää fiilistä!)   Viikonloppuna ei tapahtunut mitään eritystä tai mullistavaa, mutta ehkä jo se vaikutti ja paljon että olin kavereiden kanssa. Lahtelaisen joitten kanssa en oo ollut pitkään aikaan. Mä oikeesti nautin siitä. Olin ihan Super iloinen ja onnellinen ja oon edelleen. Ehkä osa syy on se että mä lopetin pitkän harkinnan jälkeen kuoron. Se ei ollut helppo päätös mutta se oli mulle paras ratkaisu tällä hetkellä.. 

Mä en nyt saa tähän mitään järkevää mutta haluun vaan kertoa, että mulla on hyvä fiilis ja oon ilonen.     Oon kiitollinen mun kavereista ja ystävistä, jotka jaksaa kannustaa ja tukea aina kun tarvii❤️ Eipä mulla muuta tällä kertaa,toivottavati sullakin ois hyvä fiilis. Nii ja hei muistakaa hymyillä,sillä on iso vaikutus! 😇

(Harmi kun en osaa puhelimella lisätä kuvia..)

Sekasin?

Kun tekee mieli kirjottaa on vaikeinta aloitus. Se eka lause josta kaikki lähtee. Sen jälkeen ajatukset vaan lentää ja tekstiä tulee. Ajatusten lennosta kirjotin tänään lyhyen tekstin ja nyt kirjotan sen tähän: Ne lentää,ne liitää. Ne ei pysähdy, ei odota. Ei hidasta vauhtia vaan lisää sitä. Ne pistää miettimään,ei anna olla miettimättä. Osa niistä hymyilyttää,osa itkettää. Osa on hyviä, osa pahoja. Mulla on viime aikoina pyörinyt monet monet asiat pään sisällä, ehkä jopa liikaakin. On ollut niitä hyviä ja onnellisia asioita mutta myös niitä huonoja ja fiiliksen latistavia,niitä joista tulee paska olla.  Tuon tekstin pätkän mä oon kirjottanut ehkä kaks kuukautta sitten. Oon tallentanut sen luonnoksiin ja nyt löysin sen. Oikeastaan toi teksti on ihan samanlainen jonka olisin nyt voinut kirjottaa. Ei mikään ole muuttunut tai no, toisaalta huonompaan. Mulla on ollut ja on edelleen vaikeaa. Sen takia että mun päässä liikkuu asioita paljon,liikaa ja ne sekottaa mut. Osa niista on hyviä ja ihania mutta mahtuu sinne sekaan aika paljonkin huonojakin asioita. Tai asioita jotka ei välttämättä ole edes huonoja,mutta pää kääntää ne asiat huonoksi. Vaikka koitan miettiä positiivisesti se ei vaan aina riitä. Tää viikko on ollut tosi hyvä. Mulla on ollut helppo olla. Oon jopa nauttinut joistakin asioista ja tuntu hyvältä. Mutta tänään mulla oli hyvä aamu,oli hyvä olla ja olin tosi iloinen mutta sitten bussissa en tiiä mitä tapahtui,mutta ahdistus ,pelko ja huono fiilis valloittivat mun pään. Koitin ajatella positiivisesti ja sanoin itselleni että "hei tänään on hyvä aamu ja päivä,kaikki on hyvin" mutta se ei auttanut. Selvisin koulupäivästä. Mulla olisi just nyt menossa kuoro ja mun ois tärkeetä olla siellä. Mut mä En vaan jaksanut, ahdisti liikaa lähteä, ja on mulla oikee kunnon syykin. Mun pää on kipee. Onneksi. Sain kerrottua jonkun syyn ilman huijausta miksi en tullut. Mä itse lasken ton en jaksa niin oikeeksi syyksi koska se ei ole sitä laiskuus jaksamista,mutta ei muut välttämättä ymmärrä,usko tai jotain. Mua stressaa tulevat kokeet,TOP,näyttö, konsertit,kaikki. Se miten saan ja jaksan ylläpitää ystävyyssuhteita. Kaks viikkoa niin alkaa työssäoppiminen. Mä en odota sitä,mulla ei oo jee fiilis tai on. On kivaa mennä sinne,eipä ainakaan tarvi opiskella samalla tavalla. Mutta en odota silleen niinkuin halusin odottaa.. Mutta uskon ja toivon että siellä saan sen fiiliksen ja Varmasti tulee kivaa!
Asiasta toiseen. Oon miettinyt ihan tosi paljon mun kaveri ja ystävyyssuhteita. Jos joku sanoo mulle sä oot tärkee,tai oot rakas, niin en tiedä uskonko. On vaikea ajatella että mä olisin jollekin tärkeä. Mä en halua että mun kaverilla ja ystävillä on paha olla tai tulee tästä jotenkin syyllinen olo Ksoka se ei ole teidän vika! Se on vaan mun pää ja se joku tyhmä musta joka tunkeutuu sinne. Oon miettinyt myös sitä että jos joku on mulle tärkee ystävä,niin oonko mä sille? Pitääkö se toinen mua ystävänä? Vai onko se vaan sitä että mulle on tärkeetä ja toiselle ihan sama kun koko ystävyyttä ei olisi olemassa? Mä haluun vaan sanoo et toivon että kaikilla mulle tärkeillä ihmisillä jotka kyllä tietää olevansa mulle tärkeitä ja muillakin olisi Hyvö olla. Asiat sujuisi ja olisitte onnellisia. Toivon että ette liikaa mieti mua tai pahota mieltä sne takia mitä mun päässä liikkuu! Tää helpottaa sikana Kun kirjottaa. Haluun vielä sanoa että kahden viikon päästä mulla on terveystarkastus ja Aion puhua näistä asioista miltä tuntuu jne siellä.. Mut vaikka aika paljon negatiivista on tullut vaan tän ja edellisten tekstien läpi niin näen mä niitä positiivisia asioitakin! On ihanaa ku on lunta, oikeesti mulla on asiat hyvin,koulu sujuu jne. Viime viikonloppu oli ihan huikee<3 muistakaa ettii niitä positiivisia asioita edes yksi joka päivältä vaikka tuntuisi pahalta,niin mäkin teen!

Mietin pitkään voinko kertoa..

Mä kerron nyt teille mun fiiliksistä ja tapahtuneista asioista täysin rehellisesti. Osa on hyvää on jotain mitä en ymmärrä. Tästä voi tulla ja tuleekin varmasti tosi sekava teksti mutta koitetaan silti, jos jotain tajuais.
Alotetaan siitä et joku saattaa ehkä muistaa mun viime syksyn. Se oli vaikee mut mä selvisin siitä ystävien avulla. Nyt ku syksy on alkanut on tullu pimeetä jne mä huomaan sen mun mielialassa. Syksy vaikuttaa muhun jotenkin, ei hyvällä tavalla. Toisaalta sen mukana tulee niit ihania koti-iltoja jolloin rentoutuu mutta nyt tää syksyn alku on jo ollu pahempi mitä viime syksy oli. Oon ihan sekasin mun pään sisässä. En tiiä mitä mä kelaan,Kelaanko mitään? Oon järkyttyny jälkikäteen asioista joita mun päässä on pyörinyt. Mun mieliala vaihtelee tosi usein,mutta useimmiten mulla on ahistava olla. Mua ahdistaa pelottaa Joku ja oon ihan omissa maailmoissani. Toissa viikonloppuna sain paniikkikohtauksen. Se oli hetki jolloin pelkäsin kuolevani. Mä en tuntenut mitään. Muistan kun soitin pianoa kaverilla. Yhtäkkiä lähdin pois juoksin ulos ja sinne jäin. Pian pari rakasta tuli sinne. Muistan että huusin useampaan kertaan itkun lomassa että en tunne mitään! Mun jaloissa,päässä ja käsissä ei ollut tuntoa. Sain sanottua yhdelle että on kylmä. Mut vietiin sisään. Siellä itkin ja itkin. Hengitys oli ihan sekasin. En saanut kunnola happea. Jossain vaiheessa mulla meni hiukset suuhun,jolloin säikähdin lisää sillä tuntu että kuolen ja tukehdun. Pyysin vettä ja sain sitä,kukaan ei tietenkään tajunnut ettei mulle voi antaa vettä jos vaan itken ja hengitys on epämäärästä. Vetäisin vedet henkitorveen ja sitten ulos. Sillä hetkellä olin varma että kuolen. Muistan että lysähdin yhden kaverin päälle istuma-asennosta makuulle. Jossain vaiheessa mut kannettiin sohvalle jossa sitten rauhotuin Vihdoin. Voin kertoa että se aika jolloin kohtaus oli päällä oli yks maailman kauheimmista asioista. Tahdon kiittää mun ystäviä Koska ne tuki ja huolehti musta sillon ja sen jälkeen! <3 no siitä Selvittiin. Tulin kotiin ja mulla oli hyvä fiilis sitten en muista oisko tiistai ilta ollut. Sanoin parille kaverille että ahdistaa ja on sekava olla. Päätin lähteä kävelemään ulos ja tuulettaa pään siitä paskasta olosta. Mä kävelin kävelytiellä ja kuuntelin musiikkia. Mun takaa tuli autotietä pitkin auto. Kuulin sen äänen ja valot tuli Myös mun kohdalle. Silloin ajattelin että ihan sama vaikka se ajaisi mun päältä ja kuolisin,ihan sama. Ei kukaan mua kaipaa. Siitä tulin sitten kotiin. Menin pihalle kuusen alle. Mulla oli kylmä mutta en välttänyt siitä katoin vaan taivasta ja itkin ja itkin. Tuntui tavallaan hyvältä se kylmyys. Tulin sitten sisään ja menin huoneeseen. Sitten tajusin mitä mä olin ajattellut. Mua sattuu vieläkin ja en ymmärrä miten mä oon voinut ajatella että ois ihan sama kuolla ja että ei kukaa kaipaisi. Mä tiiän että on niitä jotka todellakin välittää musta. Mä säikähdin omaa mieltäni. En tiiä mitä siellä liikku. En tunnista itteäni. Mähän oon se ilonen ja tulevaisuudesta haaveileva tyttö joka omistaa maailman parhaat ystävät.
Tämänkin jälkeen mulla on koko ajan sellainen pieni ahdistus. Saatan alkaa itkemään turhasta. Stressaan kaikesta. Haluun et tää loppuu.. Kerroin tän Koska mun on vaan pakko saada purkaa.
Mut menee mulla samal hyvinkin! Oikeestaan tosi hyvin,mulla on koti,perhe,ystäviä ja kohta on loma . Mulla on ollu pari koetta ja ne on mennyt hyvin! Vaikka mua väsyttää koko ajan nukun sitten 6 tai 14 tuntia niin silti koitan olla positiivinen. Mulla on joku uniongelma oon siitä varma. En saa iltaisin unta jne.. Mutta asia joka saa mut jaksamaan on hymy ja se,kun kuulen joltakin että olet tärkeä jne. Mun ystävät te ootte mulle niin tärkeitä että sitä on vaikee kuvailla! Oikeesti ei mulla ois mitää ilman teitä<3 mutta joo mulla on taas parempi fiilis ku sain kirjottaa.. :)

Kiitollinen

Istun lattialla ja katson pimeessä huoneessa olevia kynttilöitä jotka valaisevat mukavasti ja luo tunnelmaa. Mulla on hyvä olla. Olen onnellinen. Mun asiat on hyvin,mulla on perhe,koti,kavereita,ystäviä,opiskelupaikka jne.. Liian harvoin tulee oltua kiitollinen siitä mitä on. Haluaa lisää ja huomaa vain huonoja asioita. Väsyttää,ärsyttää,ahdistaa,kukaa ei ymmärrä,ajatukset sekasin jne.. Välillä meiän kaikkien on Hyvä pysähtyä ja miettiä niitä hyviä asioita ja olla kiitollinen siitä mitä itsellä on. Tällä hetkellä ehkä kiitollisin oon siitä että on viikonloppu,saan levätä ja nukkua pitkään. Oon todellakin unen tarpeessa. Tää viikko on ollut siinä mielessä tosi outoo että mua on väsyttänyt aivan liikaa,enemmän kuin yleensä ja syytä en tiedä. Mä kirjaimellisesti oon joutunut pinnistelemään että silmät pysyy auki,oon nukahtanut dösään,kouluun ja nukkunut päiväunia joka ei todellakaan ole mulle tavallista. Mä oon ollut koulussa tosi levoton väsymyksen takia ja en oo jaksanut tehä mitään edes vapaa-ajalla. En oo käynyt lenkillä,nähnyt kavereita,mä jätin kuoron ja nupen väliin puhtaasti siitä syytä että en jaksanut. Ja ei kyse ei oo  laiskuudesta vaan siitä että oon oikeesti väsynyt. Toivon että saan viikonlopun aikana kerättyä voimia ja että ens kouluviikko menis paremmin,jaksaisin käydä lenkillä jne..
Tänään Illalla sain pikkusiskon kanssa idean että kirjotetaan kirjeet jotka avataan 23.9.2020. Mä kirjotin sitä kirjettä kauan. Kirjotin sinne tän hetken fiiliksiä,tulevaisuuden haaveita ja kaikkea mahdollista. On jännä sitte neljän vuoden päästä avata se kirje ja lukea Millasta elämä on nyt. Onko asiat niin niinkuin halusin silloin olevan jne. Mutta ei siitä sen enempää
.
Tän kesän ja syksyn aikana ystävien merkitys mun elämään on ollut valtava ja niin iso,että kukaan ei varmaan edes tajua sitä. Oon saanut jakaa monenlaisia ihania ja ikimuistoisia hetkiä ystävien kanssa. Oon saanut purkaa ja jakaa eri fiiliksiä niin hyviä kuin huonoja ja oon saanut tukea asiassa kuin asiassa. Jos joku mun ystävä tätä lukee niin varmasti tietää sen ja haluun kiittää sua kaikesta! Oon kiitollinen että oon saanut sut mun elämään ja toivon ja teen töitä sen eteen että pysyt myös mukana loppuun asti! Kiitos❤️

Luetaan taas syvällisiä ajatuksia kesältä..

Nyt on just sellanen ilta. Sopiva tälle,syksy,pimee ja kynttilät. Päätin että kaivan esiin vihkot joihin oon kesän ja kevään aikana kirjottanut asioita,isoja ja pieniä. Nyt haluun lukea ne läpi,miettiä sitä mitä elämä on ollut silloin,millaisia fiiliksiä ollut ja niin pois päin, haluun jakaa ne teiän kanssa. En tietenkään kaikkea mutta edes vähän. Ensimmäisellä sivulla on lyhyt mutta ytimekäs teksti. En enää osaa tarkalleen sanoa kenelle se on tarkoitettu mutta eihän sillä olekaan välilä"Tahtoisin kertoa sulle jotain,jota ei saa sanottua niin että ymmärrät. Tahdon että pääsisit mun pään sisään näkee ja kokee kaiken,sen jälkeen olisit hiljaa ja ymmärtäisit" 

Nyt ku mietin niin toi on kirjoitettu siinä hetkessä ja niinä päivinä ku tuntui että kukaan ei ymmärtänyt tai ehkä ei vaan itse osannut selittää kenellekkään mitään. Vaikka oon voinut puhua ystäville/välle niin silti ei kaikkea saa aina sanotuksi ja silloin tulee herkästi toi fiilis,mutta mennään eteenpäin. Jossain vaiheessa olisko loppu kesästä mulla oli paha olla itteni kanssa. Vihasin itsenäni jos niin voi sanoa,ajattelin että olen paha ihminen ja en ansaitse sitä kaikkea hyvää jota sain, onneksi siitä on päästy yli tai ei täysin mutta Melkeen. Alan hyväksymään itseni ja osaan ajatella itsestäni myös hyvää. Tämän kirjoitin sillon " Tahdon itkeä,huutaa,raivota. Tahdon olla kiltti,Hyvä ja auttaa. Tahdon vain olla Hyvä,en paha!" Samasta aiheesta löysin myös tän." Toisaalla ja toisaalta hymyilen,tahdon olla Hyvä mutta tuntuu että en ole" Väliin myös hyviä asioita vaikkakin tän tarkotus on ollakin syvällinen mutta tälläisen löysin myös "Hymy on valo,se piristää. Hymy ilahduttaa." 

Ja vielä loppuun mitä mieltä te ootte tän tyylisistä postauksista? Mulle nää on tavallaan se hetki jolloin unohan ne asiat"lopullisesti" ja sen takia on Kiva tehdä mutta mitä te meinaatte?

sanoilla voi saada aikaan paljon

Eilen illalla mä sain viestin. Se oli pitkä,ihana ja sellainen joka sai mut itkemään mutta ei surusta vaan onnesta. Menin kyseisestä viestistä aivan sanattomaksi ja meni hetki ennenkuin pystyin siihen vastaaman. Vastasin viestiin ja jäimme juttelemaan pitkäksikin aikaan. Syy miksi kerron siitä täällä on se että se viesti koski osaksi mun blogia,tätä jonne nyttenkin kirjoitan.  Tämä ihana ja rakas tyttö oli lukenut mun blogia ja halusi tulla kertomaan siitä mulle. Hän kertoi ja sanoi mulle sanoja jotka olivat ja ovat mulle tärkeitä. Se viesti antoi mulle voimaa ja tahtoa kirjoittaa ja syyn sille miksi kirjoitan. Tyttö kertoi että on itse kokenut samanlaisia asioita ja että mun tekstit olivat kuin omaa. Hän kertoi että ne opettivat häntä ja se on mulle tärkeintä. Syy miksi kirjoitan blogia on se että pidän sitä itselleni mutta sen lisäksi haluan että jos on joku,joku joka kokee samoin niin saa tukea,apua ja tsemppiä mun teksteistä ja jos se toteutuu niin se on mulle erittäin tärkeetä. Tämä lhana ihana tyttö sanoi että mun teksti opetti häntä ja se on mulle tosi tärkeää,tunnen että ehkä mun tekstit eivät sittenkään ole aivan turhia ja paskoja. Mä haluan että mun teksteistä välittyy sellainen ystävien välinen rakkaus ja että jos on joku niin kuin tämä tyttö niin hän saa tietää ja muistaa että hän on täydellinen omana itsenään ja että hän saisi tietää ettei ole yksin. Kiitos sulle ihana että laitoit sen viestin, se oli lhana ja mulle tosi tärkeä <3

Tää postaus on ehkä yks vaikeimmista julkaista

Mun tekee aivan valtavasti mieli kirjottaa tänne,mutta samalla koen että en pysty. En pysty koska en pysty olemaan nyt täysin avoin ja rehellinen ja se on mun blogini perusta. Mun täytyy selvitellä päätäni ja koittaa saada itselle sellainen olo että en salaa teiltä mitään. Sitten vasta voin kirjoittaa kunnolla ja paljon. Mä olen kyllä viime aikoina kirjoittanut todella paljon,mutta en tänne vaan ihan omaan henkilökohtaiseen "ajatus"vihkoon. Voisin tavallaan koittaa avata nytten joitakin asioita. Niitä joissa pystyn olemaan täysin rehellinen. Esimerkiksi en voi sanoa että mulle kuuluu hyvää,koska mulle ei kuulu. Tai oikeastaan kuulu tosi hyvää. On loma, on tapahtunut ja tapahtuu paljon kivoja ja hyviä asioita,mutta siltikään kaikki ei ole täysin kunnossa. Eli toisin sanottuna kaikki ei ole hyvin ja silloin en voi sanoa että mulle kuuluu hyvää. Tai ehkä pääsääntöisesti joo mutta kuitenkaan ei.
Oon miettinyt nyt varsikin tänä iltana lauseita jotka kolahtavat jossain sisällä ja kuvaavat mun tunteita hyvin. Etsin lauseita lehdistä ja leikkasin niitä irti. Kaikista eniten mulle kolahti tämä lause Ensimmäinen askel on, ettei ihan hirveästi vihaisi itseään.  Tämä siksi että mulla on suoraan sanotusti ihan paska itsetunto. En ole tyytyväinen itseeni. Löydän virheitä paljon,enemmän kuin hyviä puolia. Mielessä pyörii vaan sanoja jotka ei välttämättä ole edes totta. Esimerkkinä Läskipaska ja ärsyttävä kusipää. Kun kuulen asioita itsestäni vedän ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei mua kiinnosta, mutta silti aina jää joku pienen pieni osa siitä asiasta kummittelemaan jonnekin syvälle sisään. Monesti, lähes joka aamu katson itseäni peilistä ja mietin niitä kaikkia virheitä joita löydän itsestäni. Niitä ulkoisia ja sisällisiä. Toisiaan katson itseäni peilistä ja etsin niitä hyviä puolia. Niitä löytyy muutamia,mutta silti ne hautaantuvat niiden huonojen asioiden taakse. Oon melkeinpä varma etten ole yksin itsetunto ongelmien kanssa. Tiedän sen, haluan jakaa näitä ajatuksia sillä jos siellä on joku joka lukee tätä ja kokee samoin niin muista ettet ole yksin! Olet oikeasti täydellinen omana itsenäsi. Juuri sellaisena kuin olet. Muista että älä välitä muiden mielipiteistä. Okei en oo paras tuota sanomaan sillä vaikka koitan olla ajattelematta että mitä muut ajattelee niin se ei ole helppoa, ei millään.
Seuraava lause joka kolahti tai tuntuu "omalta" on Puhuminen se on,mikä mielet rauhoittaa.
Tämä siksi että se on aivan täysin totta. On todellakin totta että kun saa jakaa ajatuksia niin se rauhoittaa kun ei tarvitse yksin miettiä niitä. Puhuminen on erittäin tärkeää ja koen että kaikesta pitäisi pystyä puhumaan jollekin,vaikka se voi olla todella todella vaikeaa. Mä en tiedä olisinko tässä tällaisena jos en olisi saanut puhua ja purkaa. Olisin varmaankin ihan paskana,ahdistuneena ja mitättömänä jossakin, piilossa. Kiitos teille ystävät joille oon saanut puhua. Muistakaa että ootte mulle tosi tärkeitä ja että tekin saatte aina AINA tulla puhumaan jos on tarve. Vaikka keskellä yötä❤️
Seuraavaksi Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia ja tavoite kannustaa jatkamaan.
Nämä valitsin siksi että vaikka nyt ei menisikään hyvin tai on asioita joista et ole varma niin se ei haittaa. Kyllä ne asiat selkenevät ajallaan ja tulee uusia mahdollisuuksia ja ajatuksia. Ei kannata stopata paikoilleen vaan mennä eteenpäin ja kohdata tulevaisuus avoimin silmin.  Tavoite kannustaa jatkamaan on lause joka kertoo paljon. Kun sinulla on tavoite,haave,unelma miten asian haluatkaan ymmärtää ja jos haluat sen oikeasti tapahtuvan se kannustaa sua jatkamaan. Se ei anna sun lopettaa vaikka menisi paskasti ja tuntuu ettei mikään mene putkeen. Esimerkiksi mulla meni motivaatio kouluun joulun jälkeen( kuten edellisestä postauksesta tiedätte) se asia joka sai mut jatkamaan opiskelua kunnolla ja mahollisimman hyvin oli tavoite. Mun tavoite oli päästä lähihoitajakouluun ja ei mihin tahansa vaan juuri siihen ensimäiseen toiveeseen,minä pääsin. Mutta nyt koen että tämän on aika alkaa päättymään. Tätä postia oli tosi vaikea kirjottaa koska paljastan tässä itsestäni asioita paljon, paljon sellaisia joita en välttämättä uskaltaisi muualla sanoa..

Nyt se on ohi!

Nyt on peruskoulu ohi. Ei enään ikinä Niitä inhottavia ulkovälitunteja, ei ärsyttäviä kokeita oikeinkirjoituksesta, ei niitä ärsyttäviä ja mukavia opettajia, ei enään koulumatkaa kävellen, ei sitä opettajaa, joka huolehtii susta ja siitä että teet läksyt. Nyt se on ohi ja ei ikinä palaa. Niin hullulta ja siistiltä kuin se kuulostaakin, niin samaanaikaan se pelottaa. On itsenäistyttävä. Alkaa uusi koulu, pitää tottua uusiin opettajiin ja kulkemaan bussilla. Täytyy osata jaksaa itse huolehtia, että tulee tehtyä tehtävät. Yksinkertaisesti alkaa uusi elämänvaihe.

Muistan sen elokuun päivän, kun astuin sisään uuteen kouluun. Koulu tuntui isolta ja sokkeloiselta. Uudet opettajat ja niistä tulleet ennakkokuvat. Omalla tavallaan pelottavat ja arvostettavat ysit. Siitä on jo aikaa, kolme vuotta. Mun yläaste aikaan kuului monet monet tunteet. Pelko, stressi, ihastuminen, onnistumisen fiilis, ärsytys, vaikeus ja monet itkut. Epäilys ja olo siitä, että olen huono ihminen, en osaa tukea ja auttaa ystävää oikein ja tuntui, että olen maailman huonoin ystävä.  Yritin paljon, ehkä liikaakin. Tavoittelin liian hyviä numeroita. Onneksi loppukeväästä tajusin ettei mun tarvitse. Se riittää minkä osaan ja, että yritän parhaani mutta en liikaa. Viimeiset 50 päivää laskin päiviä kauan enään olisi jäljellä. Kuumottelin, nautin ja iloitsin, ja nyt olen ansainnut kesäloman

Mun ysiluokka oli tavallaan tosi raskas monella tapaa. En osannut asioita tietyistä aineista, jolloin numerot laski ja se tuotti paljon stressiä. Olen yrittänyt nyt kevään panostaa ja nostaa numeroita sen mukaan mitä jaksan.  Motivaationi romahti lähes nollaan heti joululoman jälkeen, kaikissa muissa aineissa paitsi biologiassa ja kevään mittaan meni motivaatio siihenkin, kun opettaja vaihtui. Vuodesta teki raskaan myös se, että nukuin todella huonosti, minulla oli/on pieniä univaikeuksia. Asiaa ei ainakaan parantanut se, että unirytmi vaihtui koko ajan. Viikonloppuna rytmi oli aivan eri kuin viikolla. Olin koko ajan väsynyt, myös lomalla. Lisäksi  vuotta ja varsinkin kevättä raskautti ja väsytti ystävän huolet. En osannut auttaa häntä oikein, en varmaankaan tukenut tarpeeksi. Tuli pieniä riitoja, helposti tuli sanottua jotain, jota ei olisi halunnut ja ei jaksanut kuunnella. Onneksi aina saimme sovittua ja selvisimme. Olipas taas vuosi, en ikinä ikinä haluaisi elää uudestaan ysiluokkaa. Onneksi ei tarvitse.

Yläaste aika ja varsinkin ysiluokka on kasvattanut mua monellakin tapaa. Oon saanut uusia ystäviä ja kavereita, joiden kanssa on helppo olla ja voi tehdä mitä vaan. Oon esimerkiksi käynyt pelaamassa futista ja korista kavereiden kanssa. Alotin myös kuoron, joka lähensi mua lisää kavereiden kanssa. Ystäväsuhteeni ovat kasvaneet ja vahvistuneet. Osa ystäväsuhteistani ovat kokeneet kovia ja olleet välillä huonossa pisteessä. Olemme onneksi saaneet sovittua kaiken ja saaneet pidettyä ystävyyden kasassa. Pienet riidat ovat vahvistaneet ystävyyttämme ja eihän ystävyys ole ystävyyttä jos siinä ei ole yhden yhtään riitaa tai erimielisyyttä. Oon oppinut varsinki kevään ja syksyn aikana itsestäni paljon, olen huomannut itsestäni uusia piirteitä. On jännää kuinka nopeasti aika on mennyt.

Nyt palaan taas kouluun. Perus arkipäivään. Tai no en nyt ala kertomaan yksityiskohtaisesti asioita mutta tärkeimpiä ja merkittävimpiä asioita. Monet monet välitunnit olemme viettäneet pöydillä. Niillä on tullut oltua aina, mutta varsinkin ysiluokalla. Noiden pöytien ääressä on nukuttu penkillä ja pöydän päällä, on tehty Läksyjä, on luettu kokeisiin, on itketty, on naurettu, on tehty monen monet letit, on puhuttu vakavia ja kiistelty. 

Meidän oppitunnit olivat varmastikin aivan samanlaisia ja normaaleja niinkuin muillakin, mutta on niissä pieniä eroja. Kemian ja fysiikan tunnit menivät kännykkä kädessä ja kokeet läpi, koska olivat niin helppoja. Enkun tunneilla luokassa (olin siis muutaman kerran viikossa eritysopettajalla) opettajamme itki, raivosi, lauloi ja nauroi. Säälin vähän opettajaa, sillä suoraan sanottuna pojat kiusasivat häntä. Toisaalta, en tunne sääliä yhtään sillä ei hän ollut meille aina oikeudenmukainen, eikä sellainen kuin kuuluisi. Hän huusi kaverilleni asioita, joita ei saisi, hän ei kohdellut meitä joilla on vaikeampaa samalla tavalla, kuin muita. Mutta se on nyt mennyttä. Olemme selvinneet vuosista/vuodesta. Luokassamme oli myös kiusaamista. Ei ehkä ihan niin näkyvää mutta oli kuitenkin, tiedän että se söi kiusattua sisältä päin. Se teki vuosista raskaan ja vaikean. Välillä mietin, että minkä ikäisiä luokkalaiseni olivat ja mikä heillä oli ongelmana. Toivotaan että he kasvaisivat kesän aikana. (En väitä, että itse olisin aina ollut mallioppilas,kiltisti ja tekemättä mitään tyhmää. )

Pääsykokeetkin on ohi. Ja nyt odotellaan kesäloman kaksi ekaa viikkoa jännittyneenä, että pääsenkö sisään vai en. Kokeista jäi vähän omituinen olo, en tiedä onko olo hyvä vai huono. Pitää yrittää unohtaa se ja nauttia lomasta siihen asti että tieto tulee..

Luokkaretki Suomenlinnaan ja Helsinkiin on myös ohi. Retki oli onnistunut ja sää mahtava (ukkonen ja sade alkoi heti kun pääsimme pois Helsingistä mutta sehän ei mitään enää siinä vaiheessa haitannut) 

  olimme piknikillä ja kiertelimme paikkoja ja tietenkin kuvailimme.  Meillä oli myös potkijaiset eilen(perjantaina 3.6) Ne eivät olleet mitenkään ihmeeliset mutta ihan mukavat. Niiden lisäksi oli myös opettajat vastaan oppilaat pesäpallopeli jonka oppilaat voittivat! 

Kevätjuhla ja päättötodistusten jakokin on ohi. Sain hyvän todistuksen ja yhden stipendin. Juhla oli mukava ja koko ajan oli kuumotus ja jännitys päällä. Niin oli myös edellisenä päivänä. Nyt vielä kyyneleitä silmistäni pyyhkiessäni kirjotan tätä loppuun ja mietin vuosia. Tiettyjä ihmisiä jää ikävä. Mun omaa "isosiskoa" ja muita. On jotenkin tosi jännä ja pelottava fiilis,mutta samalla hyvä. Nyt ne yhdeksän vuotta on takana ja seuraavat vuodet edessä. Kiitos kaikille jotka on kuulunut mun elämään varsinkin yläaste ajalla! <3 

Koulusta ja kavereista

Nyt ei oo tullut postausta pitkään aikaan. Ehkä siitä johtuen että ei ole ollut aikaa koulutöiden takia ja ehkä siitä että ei vaan oo tullu kirjoitettua. Mulla on kyllä pyörinyt mielessä asioita joista kirjoittaa mutta en ole osannut laittaa niitä sanoiksi,joten nyt on fiilis että jotain on kirjoitettava koitan saada joitain järkevää aikaiseksi. 

Koulu on ihan kohta ohi. Alkaa kesäloma. Okei mulla ja muilla ysiluokkalaisilla koulu peruskoulu on ihan oikeasti ohi. Syksyllä loman jälkeen ei palatakkaan siihen tuttuun ja ehkä turvalliseen kouluun. Ei samojen luokkakavereiden ja opettajien keskelle, ei sinne normaaliin arkeen jonka keskellä on ollut 9 vuotta. Tavallaan on tosi ihanaa ja parasta kun se on ohi. Olihan se koulu varsinkin yhdeksäsluokka näin suoraan sanotusti aika usein perseestä. Toivoi että se loppuu mutta nyt kun se loppuu,eikä palaa on tosi jännät ja ristiriitaiset fiilikset. Tavallaan tietää että se on nyt ohi mutta silti sitä ei tiedosta. Samaan aikaan kun on ihan super hyvä olo siitä että ei tarvitse palata sinne se pelottaa. Joutuu itsenäistymään. Tulevissa kouluissa joutuu itse ottamaan paljon enemmän vastuuta. Kukaan ei huolehi teetkö läksyt vai et. Alkaa aivan uusi ja erilainen ajanjakso. On jännittävää jättää se tuttu ja turvallinen ja siirtyä uuteen kouluun ja maailmaan. Monien vanhempien sanoin elämä vasta alkaa.. 

Olen viimeaikoina miettinyt iltaisin erästä asiaa. Ehkä liikaakin,joten haluan yrittää edes jotenkin purkaa sitä. 

Kaverit ja ystävät olen miettinyt viimeaikoina että millainen on hyvä kaveri ja kuka on oikeasti kaveri. Tätä samaa olen myös pohtinut ystävistä, kuka on oikeasti mun ystävä? Mulla on tunne ja olo että mulla on paljon kavereita joiden kanssa olla ja joiden kanssa on todella kivaa,mutta onko niistä monikaan sellaisia joiden kanssa voisin mennä kahdestaan ihan normaalisti, jos ymmärrätte mitä tarkotan. Tiedän ja tunnen kuuluvani joihinkin isompiin porukoihin joissa on paljon kavereita. Mutta samalla musta tuntuu että vaikka kuulun siihen porukkaan olen silti ulkopuolinen. Kukaan ei kysy "Reetta ootko sä tulossa" ja on sellainen tunne että se on ihan saman tekevää oonko mukana vai en. Ei haittaa vaikka oon mutta ei sitä huomaatkaan jos en ole. Olen miettinyt että olisi niin kiva jos olisi se joku porukka joka pyytäisi mukaan tekemään kaikkea ja jotka aidosti ois kiinnostuneita mun asioista jne.. Tää saattaa olla ehkä joidenkin mielestä vähän omituinen asia mun suusta. Muta tältä musta tuntuu. Kaikille mun ystäville ja kavereille haluan sanoa sen että älkää loukkaantuko tästä! Ei oo tarkotus pahottaa kenenkään mieltä. En tiedä ymmärtääkö kukaan mua tässä asiassa mutta tärkeintä mulle on se että oon saanut purkaa tän asian.

Kuulumisia

Ääh mulla on ihan jäätävä stressi. Noin viikon päästä on häät ja mulla ei oo kenkiä(ja mekkoa). Koulussa on kokeita ollu ja lisää vaan tulee ne viimeisimmät ja yhet tärkeimmistä,sen lisäksi pääsykokeet on tasan viikon päästä. Oikeesti mua jännittää ne niiiiin paljon. Entä jos meenkin ihan lukkoon tai jos en osaa olla rentona ja omana itsenäni. Pelkään niin paljon että onnistun mokaamaan pääsykokeen jolloin en pääse kouluun. Toisaalta uskon kyllä että hyvin se menee ja niin edelleen. Muuten mulla menee nyt oikeestaan ihan hyvin ja asiat on kunnossa. Aurinko paistaa taas pitkästä aikaa ja sen huomaa heti fiiliksestä. Pitää nyt koittaa zempata viimeiset 27koulu päivää ja tsemppiä kaikille teille<3 kertokaapa te mitä teille kuuluu ja miten teillä menee:)  tää oli tälläinen lyhyt postaus mutta tarviiko postauksien olla aina pitkiä ?(ja kun koulu loppuu tulee yksi tosi iso postus) Sitö odotellessa..

Miten menee sulla? Mulla?

Alotetaan tää postaus kysymällä teiltä miten menee? Vastatkaa kommentteihin tai mieti vaan ihan itseksesi että miten sulla menee. 

Mulla menee hyvin jos katsotaan isolta näkökulmalta,mutta jos ruvetaan miettimään tarkemmin niin en tiedä meneekö mulla hyvin vai huonosti. Esimerkiksi oon ajstuksissani ihan sekaisin ja en tiedä että mitä mietin tai tunnen. Mun fiilis on tavallaan ihan normaali mut siltikään ei. Mietin paljon kaikkea,en oikeestaan ees tiedä mitä ja varsinkin niinä hetkinä kun pitäisi keskittyä ajatukset lentää ihan muualle. 

Mun koulumotivaatio on laskenut ihan liikaa. Siis ihan liikaa varsinkin nyt kun Sitä tarvitsisin. En jaksa tehä Läksyjä ja jos teen hutasen ne nopeesti välitunnilla. Mun arvosanat on joissain aineissa laskenut ja se stressaa. En jaksa tunnilla keskittyä enkä välttämättä lue edes kokeisiin tai jos luen niin ihan liian vähän. Nyt tätä kirjoittaessa mun pitäisi olla tekemässä läksyjä ja lukemassa ruotsin sanakokeeseen. Mutta ei mua kiinnosta. 

Mä en tiedä mitä on tapahtunu,oikeetsi miks mun motivaatio on laskenu näin paljon ja miks en jaksa tehdä koulun eteen mitään nyt kun pitäisi. 

Tää mun tilanne ahdistaa ja stressa mua ihan hirveesti. Jospa nyt saisin jotenkin nostettua motivaatiota jotta selviän viimeisestä keväästä peruskoulussa. Haluun muuten kertoa että päättäripäivänä tulee teksti yläaste ajasta niin koulussa kuin vapaa-ajalta. Mutta hyvää kevättä ja tsemppiä kaikille!

Pidettiin sunnuntaina yllätyssynttärit?

Sunnuntaina ilalla pidimme ystävällemme pienellä porukalla yllätyssynttärit. Olimme suunnitelleet niitä parin päivän ajan. Meille tuli pieni ongelma kun synttärisankari meinasi itse lähteä pois kotoa ja pyytää kavereita. Huijasimme että meistä 2tulee kylään normaalisti. Kävimme kaupan kautta ja osa juoksi piiloon rappukäytävään. Yksi kavereistamme päästi meidät sisään ja menimme sinne laulanen. Synttärisankari yllättyi todella paljon ja itki ja nauroi samaa aikaan. Se oli ihanaa kun näki että yllätys onnistui<3

 

Me syötiin,naurettiin ja puhuttiin. Otettiin varmaan sata kertaa kuva meistä kun joka kerralla kuva ei onnistunut Jonkun mielestä. Oli kyllä ihan huippu ilta!

Välillä mullakin on huono..

Päivä tai fiilis. Esimerkiksi tänään. Päivä ei ole edes puolessa välissä ja olen kerennyt itkemään kesken oppitunnin ja päivän pilalle. Ensiksi aamu alkoi huonosti,koulussa oli englanninvaltakunnallinenkoe jonka kusasin. Siitä tulee vitonen oon varma. Sitten tunnilla aloin itkemään kun kokeen jälkeiset tunteet purkaantuivat. Äikänkoe ei mennyt niin hyvin kuin olisin halunnut. anteeks tää valittaminen,mutta haluun kertoo fiilikseni just niinkuin ne on, ja eihän kukaan pakota tätä lukemaan,sillä itselleni tätä kirjotan. 

Sana ja kuva

    Kurkistaa

   Pisarat

   Jäljet

    Luminen

   Katse

   Lentää

   Lettejä

Mikä susta..Minne haet..

"Mikä susta tulee isona"? On erittäin paljon kysytty kysymys. Kun kysyt sen pieneltä lapselta vastaus on luokkaa: Meidän äiti, sinä tai jokin haaveammatti. Kun kysyy hieman vanhemmalta esimerkiksi minun ikäiseltä vastaus voi olla joko selvä tai sitten ettei tiedä. Minä tiiän mikä musta tulee isona, tai ainakin haluan kuvitella tietäväni. Sanon että musta tulee sairaanhoitaja. Oon töissä uudessalastensairaalassa ja mulla on perhe,musta tulee äiti. 

Mutta sitten voinko olla ihan varma että vielä vuosien päästä tahdon olla sairaanhoitaja,töissä lastensairaalassa? Onko varma että saan lapsia tai edes miestä? Onko varmaa että kaikki menee niinkuin nyt haaveilen? 

Nyt on se aika vuodesta kun kaikilta yhdeksäsluokkalaisilta kysytään minne sinä haet yhteishaussa? Mikä haluat olla isona? Menetkö lukioon vai ammattikouluun? Nuo asiat on oikeasti isoja asioita. Sinun 15 vuotiaan pitäisi tietää mitä haluat tehdä isona. Sinun pitää tehdä päätös joka vaikuttaa kauan ehkä koko sun loppuelämään. Kaikki 15 vuotiaat eikä edes aikuiset tiedä minne hakevat ja mikä kiinnostaa,mitä työtä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Onko sitten kiva kun haet jonnekin kouluun ihan sattumalta ja arpomalla vain koska jonnekin  on pakko hakea. Opo hiostaa ja painostaa Ehkä tekemään päätöksiä joita et haluaisi tehdä ja eivätkä kiinnosta ja koko ajan joku kysyy että minnekäs aiot hakea haussa. On tietenkin mukana myös niitä onnekkaita 15 vuotiaita joihin itseni lasken. He tietävät tasan tai ainakin melkein täysin mihin kouluun haluavat ja mikä ala kiinnostaa. Tässä tilanteessa tulee oikeasti olla kiitollinen. Ei tarvitse murehtia ja stressata yhteishausta. Ei tarvitse hakea viimehetkellä jonnekkin mikä ei kiinnosta. Ole onnelinen että tiedät minne haet!:) Tässä käsittelin monien ikäisteni ja muidenkin ajatuksia ja tunteita. Tsemppiä kaikille kouluunhakemisessa ja pääsykokeissa jos sellaiset ovat(minulla on)! 

Minun lapsuuteni

Oli kesäkuun 17 päivä vuonna 2000.Ranualla kun äiti ja isäni olivat lähdössä tuttujen häihin,mutta sitten minä päätin että on aika saapua suureen maailmaan kuusi viikkoa etuajassa. Kello 16.23 minut leikattiin ulos keisarinleikkauksella lapinkeskusairaalassa Rovaniemellä. Syntyessäni Painon 1680g ja olin 40cm pitkä. Kuvassa olen 4tunnin ikäisenä keskoskaapissa jossa vietin ensimmäiset viikkoni. 4:n päivän ikäisenä lensin hoitajan kanssa Helsinkiin josta menin taxilla Päijät-Hämeen keskussairaalaan,jonne äiti ja isä tulivat autolla.

6.8.2000 sain kasteessa nimeksi Reetta Elina.

Minulla todettiin duktusläppävika sydämessä,eli jokin läppä ei sulkeutunut vaikka olisi pitänyt. Minut leikattiin puolen vuoden ikäsenä ja sydämeen laitettiin  rautaläppä. Leikkauksen aikana vanhempani kävivät ostamassa minulle pienen keltaisen nallen joka on vieläkin tallessa ja tärkeä.

Ensimmäiset sanani olivat äiti ja äittä. 1v7kk ikäsenä osasin kysyä"mikä toi on?"  Olin vuoden ikäisenä todella pieni,ja aina olen ollut pieni. Iskä nosti mummola reissulla minut hyllylle nukkejen sekaan,josta näkee kuinka pieni olin

Kaksi vuotiaana pääsin ensimmäisen kerran ulkomaille. Menimme Lontooseen jossa täytin 2vuotta. Reissulta en muista oikeastaan mitään. Kävimme siellä vahakabinetissa ja pääsin kuvaan astronauttien kanssa.

Samana kesänä talomme maalattiin ja katselin tyytyväisenä maalauspuuhia kunnes yksi maalipönttö putosi viereeni ja sain maalit päälleni.:D

2,5 vuotiaana sain pikkuveljen Eetun. Leikimme pieninä todella paljon kaiken maailman leikkejä,mihin mielikuvitus riittää. Hoidin isosiskon roolia ylpeänä. 

Tykkäsin leikkiä todella paljon nukeilla ja lelukeittiöllä jonka sain 2vuotiaana. Ensimmäinen paraskaverini on Linnea jonka kanssa olen ollut kaveri ihan pienestä asti. Leikin pienenä myös paljon Eetun ja silloisen naapurin Eemilin kanssa,jonka kanssa aioin mennä naimisiin. 

Tuossa oli lapsuuteni noin 4-5vuotiaaksi asti lyhyesti. Toivottavasti tykkäsitte:)

Se vaan hiipii jostain..

Taas tunnen että on aika julkaista vanha luonnos,tai vanha ja vanha. Tämän luonnoksen oon kirjottanu varmaan pari viikkoa sitten mutta asia josta kirjoitan on jatkunut vuoden tai kaksi,en vaan ole saanut kirjoitettua siitä vaikka on tehnyt mieli, tai itseasiassa olen. Oon kirjottanut tästä asiasta monet monet kerrat sillä se auttaa,mutta oon poistanut ne tekstit. Tämän jätin,en poistanu. Viimeksi eilen ilalla mulla oli tälläinen olo. Niinku tekstissä sanon se vaan tulee. Haluun julkasta tän koska siinä kerron asiasta josta en paljoa puhu,en osaa,tavallaan häpeän sitä. Sitä tilannetta voisiko sanoa kohtausta.

Se vaan tulee,ihan yllättäen. Ei siinä edes tajua. Periaatteessa kaikki hyvin, Hyvä fiilis ja ei mitään huonoa.mut sit se vaan yllättää tulee ahdistava olo. Itkettää tekee mieli huutaa. On olo että jotain käy jollekin. Se kestää aikansa ja helpottaa mutta se pieni hetki kun se on käymässä on yksi ahdistavimpia tunteita. Tuntuu et joku musta vaan valtaa sut ja silmistä tulee kyyneleitä ja et todellakaan tiedä miksi, se vaan tulee ilman syytä se olo joka on pelottavaa. Se pelottaa kyllä oikeasti pelottaa tuntuu että jotain käy,kaikki ei ole hyvin. Vaikka olisikin..

Jääkiteet ikkunassa..

Jääkiteet peittävät ikkunan,mutta niin että siitä näkee vähäisen pihalle. Siitä näkee  myös vaalean punertavan auringon joka on laskeutumassa. Tulevaisuus näyttää hieman tältä, tiedät tulevasta jotain ja näet sen asian joka odottaa edessäpäin,mutta et tiedä kaikkea, et tiedä mitä tulee tapahtumaan. Tulevaisuus piiloutuu jääkiteiden taakse ja vasta kun kiteet sulavat näet ulos kirkkaasti ja selkeästi niin silloin kun aika näyttää näet mitä tapahtuu..