Nyt se on ohi!

Nyt on peruskoulu ohi. Ei enään ikinä Niitä inhottavia ulkovälitunteja, ei ärsyttäviä kokeita oikeinkirjoituksesta, ei niitä ärsyttäviä ja mukavia opettajia, ei enään koulumatkaa kävellen, ei sitä opettajaa, joka huolehtii susta ja siitä että teet läksyt. Nyt se on ohi ja ei ikinä palaa. Niin hullulta ja siistiltä kuin se kuulostaakin, niin samaanaikaan se pelottaa. On itsenäistyttävä. Alkaa uusi koulu, pitää tottua uusiin opettajiin ja kulkemaan bussilla. Täytyy osata jaksaa itse huolehtia, että tulee tehtyä tehtävät. Yksinkertaisesti alkaa uusi elämänvaihe.

Muistan sen elokuun päivän, kun astuin sisään uuteen kouluun. Koulu tuntui isolta ja sokkeloiselta. Uudet opettajat ja niistä tulleet ennakkokuvat. Omalla tavallaan pelottavat ja arvostettavat ysit. Siitä on jo aikaa, kolme vuotta. Mun yläaste aikaan kuului monet monet tunteet. Pelko, stressi, ihastuminen, onnistumisen fiilis, ärsytys, vaikeus ja monet itkut. Epäilys ja olo siitä, että olen huono ihminen, en osaa tukea ja auttaa ystävää oikein ja tuntui, että olen maailman huonoin ystävä.  Yritin paljon, ehkä liikaakin. Tavoittelin liian hyviä numeroita. Onneksi loppukeväästä tajusin ettei mun tarvitse. Se riittää minkä osaan ja, että yritän parhaani mutta en liikaa. Viimeiset 50 päivää laskin päiviä kauan enään olisi jäljellä. Kuumottelin, nautin ja iloitsin, ja nyt olen ansainnut kesäloman

Mun ysiluokka oli tavallaan tosi raskas monella tapaa. En osannut asioita tietyistä aineista, jolloin numerot laski ja se tuotti paljon stressiä. Olen yrittänyt nyt kevään panostaa ja nostaa numeroita sen mukaan mitä jaksan.  Motivaationi romahti lähes nollaan heti joululoman jälkeen, kaikissa muissa aineissa paitsi biologiassa ja kevään mittaan meni motivaatio siihenkin, kun opettaja vaihtui. Vuodesta teki raskaan myös se, että nukuin todella huonosti, minulla oli/on pieniä univaikeuksia. Asiaa ei ainakaan parantanut se, että unirytmi vaihtui koko ajan. Viikonloppuna rytmi oli aivan eri kuin viikolla. Olin koko ajan väsynyt, myös lomalla. Lisäksi  vuotta ja varsinkin kevättä raskautti ja väsytti ystävän huolet. En osannut auttaa häntä oikein, en varmaankaan tukenut tarpeeksi. Tuli pieniä riitoja, helposti tuli sanottua jotain, jota ei olisi halunnut ja ei jaksanut kuunnella. Onneksi aina saimme sovittua ja selvisimme. Olipas taas vuosi, en ikinä ikinä haluaisi elää uudestaan ysiluokkaa. Onneksi ei tarvitse.

Yläaste aika ja varsinkin ysiluokka on kasvattanut mua monellakin tapaa. Oon saanut uusia ystäviä ja kavereita, joiden kanssa on helppo olla ja voi tehdä mitä vaan. Oon esimerkiksi käynyt pelaamassa futista ja korista kavereiden kanssa. Alotin myös kuoron, joka lähensi mua lisää kavereiden kanssa. Ystäväsuhteeni ovat kasvaneet ja vahvistuneet. Osa ystäväsuhteistani ovat kokeneet kovia ja olleet välillä huonossa pisteessä. Olemme onneksi saaneet sovittua kaiken ja saaneet pidettyä ystävyyden kasassa. Pienet riidat ovat vahvistaneet ystävyyttämme ja eihän ystävyys ole ystävyyttä jos siinä ei ole yhden yhtään riitaa tai erimielisyyttä. Oon oppinut varsinki kevään ja syksyn aikana itsestäni paljon, olen huomannut itsestäni uusia piirteitä. On jännää kuinka nopeasti aika on mennyt.

Nyt palaan taas kouluun. Perus arkipäivään. Tai no en nyt ala kertomaan yksityiskohtaisesti asioita mutta tärkeimpiä ja merkittävimpiä asioita. Monet monet välitunnit olemme viettäneet pöydillä. Niillä on tullut oltua aina, mutta varsinkin ysiluokalla. Noiden pöytien ääressä on nukuttu penkillä ja pöydän päällä, on tehty Läksyjä, on luettu kokeisiin, on itketty, on naurettu, on tehty monen monet letit, on puhuttu vakavia ja kiistelty. 

Meidän oppitunnit olivat varmastikin aivan samanlaisia ja normaaleja niinkuin muillakin, mutta on niissä pieniä eroja. Kemian ja fysiikan tunnit menivät kännykkä kädessä ja kokeet läpi, koska olivat niin helppoja. Enkun tunneilla luokassa (olin siis muutaman kerran viikossa eritysopettajalla) opettajamme itki, raivosi, lauloi ja nauroi. Säälin vähän opettajaa, sillä suoraan sanottuna pojat kiusasivat häntä. Toisaalta, en tunne sääliä yhtään sillä ei hän ollut meille aina oikeudenmukainen, eikä sellainen kuin kuuluisi. Hän huusi kaverilleni asioita, joita ei saisi, hän ei kohdellut meitä joilla on vaikeampaa samalla tavalla, kuin muita. Mutta se on nyt mennyttä. Olemme selvinneet vuosista/vuodesta. Luokassamme oli myös kiusaamista. Ei ehkä ihan niin näkyvää mutta oli kuitenkin, tiedän että se söi kiusattua sisältä päin. Se teki vuosista raskaan ja vaikean. Välillä mietin, että minkä ikäisiä luokkalaiseni olivat ja mikä heillä oli ongelmana. Toivotaan että he kasvaisivat kesän aikana. (En väitä, että itse olisin aina ollut mallioppilas,kiltisti ja tekemättä mitään tyhmää. )

Pääsykokeetkin on ohi. Ja nyt odotellaan kesäloman kaksi ekaa viikkoa jännittyneenä, että pääsenkö sisään vai en. Kokeista jäi vähän omituinen olo, en tiedä onko olo hyvä vai huono. Pitää yrittää unohtaa se ja nauttia lomasta siihen asti että tieto tulee..

Luokkaretki Suomenlinnaan ja Helsinkiin on myös ohi. Retki oli onnistunut ja sää mahtava (ukkonen ja sade alkoi heti kun pääsimme pois Helsingistä mutta sehän ei mitään enää siinä vaiheessa haitannut) 

  olimme piknikillä ja kiertelimme paikkoja ja tietenkin kuvailimme.  Meillä oli myös potkijaiset eilen(perjantaina 3.6) Ne eivät olleet mitenkään ihmeeliset mutta ihan mukavat. Niiden lisäksi oli myös opettajat vastaan oppilaat pesäpallopeli jonka oppilaat voittivat! 

Kevätjuhla ja päättötodistusten jakokin on ohi. Sain hyvän todistuksen ja yhden stipendin. Juhla oli mukava ja koko ajan oli kuumotus ja jännitys päällä. Niin oli myös edellisenä päivänä. Nyt vielä kyyneleitä silmistäni pyyhkiessäni kirjotan tätä loppuun ja mietin vuosia. Tiettyjä ihmisiä jää ikävä. Mun omaa "isosiskoa" ja muita. On jotenkin tosi jännä ja pelottava fiilis,mutta samalla hyvä. Nyt ne yhdeksän vuotta on takana ja seuraavat vuodet edessä. Kiitos kaikille jotka on kuulunut mun elämään varsinkin yläaste ajalla! <3