En tahdo kertoa,kerron silti..

Syyskuun alussa kirjoitin tälläisen postauksen,jota en kuitenkaan julkaissu ja se on pystynyt luonnoksena. Nyt koen Että on aika julkaista tää"Mun mietteet on sekavat. Mulla on omituinen olo. Mua ahdistaa. Mä haluaisin vain paperille kirjoittaa kaiken,kaiken pois ja päästä eroon ahdistuksesta. Hymyilen,nauran mutta sisimmässäni ja hymyni alla minua itkettää,ahdistaa. Kukaan ei katso sisälleni,hymyni taakse,ei silmien iloisten taakse. Ei kysy mitä kuuluu ja jos kysyykin tyytyy vastaukseen: ihan hyvää:) ei pyydä paremmin kertomaan ei ymmärrä kysyä tarkemmin. En itse osaa puhua koska en halua muita ahdistaa. Onneksi on olemassa opettaja jolle voin Puhua, hän Joka auttaa minua jaksamaan,auttaa minua pääsemään keskustelemaan oikean ammatti ihmisen kanssa. En tahdo kertoa tätä kaikkea.mutta silti kirjotan ja kerron.ehkä jätän julkaisematta ja joskus joku kaunis päivä julkaisen. Kuka tietää?" Nyt kun luen tota ja muistelen sitä syksyn alkua ja tuota hetkeä muistan sen että silloin mua ahdisti oikeasti. Itkin iltaisin itseni uneen. Tunsin oloni vaikeaksi ja kävin läpi asioita jotka vain pahensi oloa. Kovinkaan moni ei varmaankaan kukaan tiedä siitä miltä musta tuntui. Osasin peittää sen ja e halunnut puhua kenellekkään,sillä en halunnut rasittaa muita. Tilannetta ei helpottanut ainakaan se että itse kuuntelin ihmisten murheita ja huolia ja tein sen virheen että jäin miettimään niitä. Keräsin taakkaa vain isommaksi ja ahdistuin enemmän ja enemmän koittaessani auttaa muita samalla kun itse  koin pahaa oloa ja ahdistusta. Mun ajatukset ja maailma jollain tasolla oli täysin mustaa,pimeetä ja pelottavaa. Sitten kaikki muuttui. Se valo joka valaisee ja tuo turvallisen olon tuli jostakin,sanottaisiinko aivan yllättäen. Pitkästä aikaa löysin jonkun joka kuuntelee,joka auttaa ja ymmärtää. Löysin sen jolle puhua kun tuntuu ettei mikään onnistu. Sen joka on nyt yksi tärkeimmistä henkilöistä elämässäni,se jolle voin puhua mistä tahansa,millon tahansa. Enään en itke iltaisin,enään en tunne oloani ahdistuneeksi, enään ei tarvitse esittää että kaikki on hyvin, ei tarvitse hymyillä tekohymyä. Kiitos sulle  jos luet tän<3