Puran sitä mitä mun sisällä on

Koulu, ystäväsuhteet,kaverisuhteet, elämä,tulevaisuus,vapaa-aika? Noi kaikki ahistaa mua tällä hetkellä jotenki suunnattomasti. Itkettää mutta itku ei tule, tuntuu kun joku ois pakkautunut rintakehää ja vaikeuttaa hengittämistä. Mä haluun purkaa nyt mun tunteita,ajatuksia ja sitä mitä mun sisällä on. Haluun pohjustaa tätä postausta sillä, että mulla on ollut nyt jonkin aikaa oikeastaan tosi hyvä olla. On ollut helpompaa ja ei pahemmin edes ole ahdistanut. Mut nytten kun alko uus jakso, täysin uus opiskelumaailma, koko mun koulutuksen rankin jakso,niin se on saanut taas fiilistä laskettua. Mä olen ollut koulussa kaksi, vain kaksi viikkoa ja jo ensimmäisen viikon jälkeen sanoin että "nyt mä ymmärrän miksi opettajat sanoo, että tää on rankin jakso". Tää rytmi ja rankkuus tulee kestämään koko, kyllä ihan koko kevään. Mä en tiedä miten mä jaksan. Koitan nukkua tarpeeks jotta saisin energiaa, mutta mulla menee aikaa,kunnes nukahdan ja nyt, viikon putkeen oon nähnyt joka yö jotain painajaista. En tiiä kertooko se siitä että stressaa tai mietityttää asiat vai mistä lie johtuu..
Musta tuntuu että nyt kun koko kevään,paria poikkeus päivää lukuun ottamatta,koulu päivät on 8.15-15.30 eli lähen kotoa 7.10 ja tuun kotiin 16.15. Okei mä tiedän että joillekin toi rytmi on ihan tavallinen ja joka päiväinen, esim. Lukiossa, mutta kun me opiskellaan 4h yhtä ainetta ja sitten 4h toista ainetta,niin siinä ei meinaa jaksaa loppu päivästä varsinkaan keskittyä, väsyttää ja on nälkä.
Kun tulee kotia siinä neljän jälkeen on kahdeksan-yhdeksän maissa alettava nukkumaan,jotta jaksaa herätä. Niin tuntuu että mulla ei ole arkisin muuta elämää kuin koulu ja kotona maakaaminen. En saa mitään aikaan ja aina tajuaa,että oho pitää lähteä iltapalalle. Ainoa asia mitä teen on se, että soitan pianoa. Mä soitan ja soitan, se on mulle tietynlainen rentoutumiskeino ja nautin siitä, se saa mut jaksamaan ainakin vähän aikaa.
 Kun asiaa jota on paljon ja asiaa joka kaikki on osattava tykitetään 4h samaa ainetta niin ei sitä pysty sisäistämään. Sitten tulee kokeet ja on ihan kujalla siitä mitä opiskeltu,kun asiaa tulee niin paljon. Musta tuntuu et mä en tiiä pystynkö tähän. Mä vaadin ehkä toisaalta itseltäni liikoja,mutta mun on saatava H2 ja K3 numerollisista aineista. Mä haluan päästä tän kaiken jälkeen jatko-koulutukseen!!
Mua on alkanut nyt parin viikon ajan mietittyään, että onko sairaanhoitajan ammatti(mun unelma,ja oon nyt siis lähihoitajakoulussa) niin sitä mitä mä sen luulen olevan. Onko se sitä mihin mä tavoittelen ja Minkä takia mä teen töitä koulussa sikana. Entä jos se ei olekaan sitä, mitä mä haluan? Mitä mä sitten teen? En tiiä,en tosiaakaan tiiä?
Mua on myös mietityttänyt jonkin aikaa, että onko musta tähän. Onko musta lähihoitajaksi? Pystynkö mä ottamaan niin paljon vastuuta, jaksanko mä, osaanko mä kohdata Ihmisiä ja olla ystävällinen? Osaanko ja olenko mä oikeasti sosiaalinen? Osaanko mä auttaa ja tukea muita tarvittaessa? Osaanko mä ottaa vastaan kuoleman, kestääkö mä sen? Entä miten se sairaanhoitajanammatti? Onko musta siihen? Näitä mä mietin. Mä ehkä toivoisin, että joku sanoisi mulle " Reetta susta tulee Hyvä lähihoitaja, sä pystyt siihen!" Mutta mä myös haluan, että jos joku noin sanoo, hän myös tarkottaa sitä!
Oon myös miettiny paljon mun kaveri ja ystävä suhteita. Oon miettinyt sitä,millainen kaveri/ystävä mä olen? Tuntuu että oon ihan paska ystävä ja että en osaa toimia oikein. Oon miettinyt paljon sitä, että kenelle mun ystävistä/kavereista mä oikeetsi Merkkaan jotain. Sanooko joku, että olen ystävä, mutta tuleeko se sydämmestä? Välillä tuntuu että oon ihan pihalla ystävyys ja kaveri suhteista ja en tiiä mitä tehä. Haluun olla hyvä ystävä,Hyvä ihminen, mutta en tiedä olenko sitä..? Mutta jätän tän asian tällä kertaa tähän, ja taas kun kirjotti niin olo vaan helpottui,ainakin vähän:)