Fiilikset elämästä,TOP:iin lähöstä ja rikkinäinen rengas

Nyt mä oikeesti kirjotan, pitkästä aikaa. Oon kyllä kirjottanu muutamia kertoja muutamia lauseita, mutta sitten on tuntunu että en saa puettua ajatuksia sanoiksi jne. Mutta nyt mä istun autossa ja mulla on aikaa. (Harmittaa ku en osaa/saa lisättyä puhelimella kuvia tänne blogii vaikka haluaisin)

Tällä hetkellä mä tunnen olevani onnellinen. En oikeastaan tiiä mitä se on ja mitä se tarkottaa, mutta toisaalta miks pitäis asettaa rajat sille millon ihminen voi olla onnellinen? Mä olen onnellinen just nyt ja eipä siihen ole mitään erikoista syytä. Ehkä tää kevät ja valoisuus vaikuttaa Hirveesti oloon ja se, että koulun eka vuosi alkaa olla voiton puolella, vaikkakin pelottavimmat ja jännittävimmät viikot on vielä edessä, niistä myöhemmin tässä tekstissä. 

Musta tuntuu et mä jotenki pursuan elämän iloa ja oikeesti nautin elämästä ja en anna pienten vastoinkäymisten pilata mun fiilistä ja hyvää oloa.  Oon saanut tämän kevään ja talven aikana oppia vielä paremmin sen, että puhuminen on tärkeetä! Oon selvitellyt välejä ihmisiin, riidellyt, itkenyt, turhautunut, ollut vihainen(jota harvoin olen), olen kärsinyt itsetuntoongelmista, olen päässyt ainakin vähän eteenpäin itsensä rakastamisessa ja hyväksymisessä, olen ollut loppu mutta myös täynnä energiaa.Mutta negatiivisia asioita  enenmän ollut iloinen ja onnellinen. Olen noiden kaikkien asioiden myötä kasvanut ja oppinut uusia asioita itsestäni ja olen myös tullut entistä vahvemmaksi.

  Tällä hetkellä mulla menee oikeesti ihan tosi hyvin, koulussa on enään paru koetta jäljellä tälle keväälle,ennen  toppia ja lomaa. (En muuten saanut kesätöitä ja se harmittaa vieläkin, mutta koitan ajatella että ainakin saan nauttia lomasta vielä kun pystyn ja ottaa kaiken irti, siitä että ei ole vastuuta ja paineita,sekä aikaisia herätyksiä:D) 

Mutta siis Mulla alkaa toukokuun puolessa välissä TOP eli työssäoppiminen palvelutalossa vanhusten kanssa, Muistisairaiden osastolla. Musta on tosi mielenkiintoista ja kivaa menmä sinne, mutta samalla koen aivan järkyttävää jännitystä ja pelkoa sitä kohtaan.  

Musta tuntuu että mä en ole vielä valmis siihen kaikkeen, en osaa asioita en mä vaan pysty siihen. 

Entäs jos joku vanhus kuolee siellä mun ollessani, kestänkö sen? Entä jos kohtaan hänen omaiset en mä tiedä miten silloin toimitaan. Mua pelottaa ja mä myönnän sen täysin. Toisaalta ajattelen, että asiat menee niinkuin on tarkotettu ja varmasti se menee hyvin, mutta mua pelottaa se kaikki. Pelottaa nähdä ne vanhat ihmiset siellä varsinkin, jos he ovat huonossa kunnossa. On monia asioita, jotka jännittää ja pelottaa mutta silti mä pyrin ajattelemaan , että kyllä mä selviän siitä! Jos en selviäis niin ei mua päästettäis sinne. Mä menen sinne avoimin mielen ja kohtaan ne asiat siellä mahdollisimman ennakkoluulottomasti, mä pystyn siihen, vaikka se vaatii paljon! Mä selviän siellä, opin uutta, kasvan niin omana itsenäni kuin myös työntekijänä, mä saan siitä paljon ja musta tulee vielä joskus lähihoitaja. Toi TOP vaatii multa sikana rohkeutta ja henkistä voimaa. Mä jännitän ja pelkään sitä että    Selviänkö ja kestänkö henkisesti ja fyysisesti. Mutta mä selviän siitä.
Nyt ku laitan tän tekstin julkiseks nii oon menossa kotiin, mutta eri autolla. Just ku sain kirjotettua tekstin niin iskä pysäytti auton ja sano, että nyt soitetaan hinausauto. Meillä meni siis yhestä renkaasta kolme pulttia poikki ja se rengas oli vaan kahen varassa. Ei sillä enää voi ajaa ennenku korjataan , muuten käy huonosti. Onneks iskä huomas asian sillä muuten me oltais menty motarille ja sitten lähes Varmasti ojaa tai jotain ku se rengas ei tuu psyyy jos sillä ajais. Mutta onneks kävi näin ja mitää ei ehtiny sattua!:) ei mulla muuta tällä kertaa