Kesällä mä kirjoitin postauksen Ranua, Ranua tulevaisuudessa siinä kerroin että harkitsen lähteväni syksyllä Ranualle työssäoppimiseen opistolle erityislinjalle. Se lähti läpästä liikkeelle. Mä kuitenkin kysyin lupaa vanhemmilta ja opistolta ja heiltä luvan saatuani koululta, vaikka vielä silloinkin ajattelin että en mä lähde.. Mutta nyt mä istun onnibussissa. Matkalla Ranualle, työssäoppimiseen opistolle, erityislinjalle, asumaan mummolan vintille Empun kanssa. Matkalla hakemaan uuden varmasti hienon kokemuksen, listalle josta saan toivottavasti joskus kertoa eteenpäin. Matkalla täysin uuteen maailmaan, paikkaan jonne olisin ehkä halunnut mennä, mutta en mennyt. Nyt mä pääsen kuitenkin katsomaan neljäksi viikoksi opistoelämää. Elämään itsenäisemmin, mutta en kuitenkaan täysin yksin tai vieraassa paikassa. Mua jännittää aivan sikana, en tajua edes miksi. Varmaan uuusi tilanne, ne ihmiset siellä ja en edes tiedä mikä. Mulle sanottiin että ei olisi uskottu että MINÄ oikeesti lähen Ranualle. En mä olis uskonut sitä itsekkään, mutta nyt ollaan menossa eikä enään voi perua. Ai että odotan innolla. Aamulla 8.00 mä astun opistolle sisään ja siitä se lähtee.
Eilen illalla mua jännitti ja kun pikkusisarukset olivat harmissaan kun lähden ja itseäkin jännittää lähteä niin taisi tulla tippalinssiin. Illalla juttelin äidin kanssa. Äiti samoi mulle "Hyvin se menee, tää tulee olemaan sulle arvokas reissu ja nyt sä pääset kokeilemaan miten sun omat siivet kantaa" siitä tuli turvallinen olo. Noi sanat sai mut uskomaan siihen, että tää on oikea ratkaisu. Mä tiedän, että tää on omalla tavallaan varmasti mun vanhemmille iso paikka. Lähteehän niiden vanhin lapsi pois kotoa kuukaudeksi, elämään omaa itsenäistä elämää. Mutta samalla mä tiedän, että he ovat onnellisia siitä että lähden. He ovat alusta asti tukeneet mua lähtemään ja kannustaneet siihen, että kyllä mä pystyn siihen.Nyt vaan avoimin mielin eteenpäin ja otetaan vastaan kaikki mitä tule!
Sitten jätetään Ranua-aihe sivummalle. Tää syksy on ollut tähän mennessä erilainen, kuin pari aikaisempaa. Mulla on ollut vaikeita aikoja ja hetkiä, mutta ei läheskään samalla tavalla kuin ennen. Oon kyllä ollut tosi väsynyt, mutta siihen on omat syynsä. Uskon ja tiedän että tää syksy on ollut helpompi siksi, että oon käynyt kuraattorill juttelemassa. Siitä on ollut oikeesti apua ja oon onnellinen että päätin mennä ensimmäisen kerran käymään siellä. Se myös helpottaa, että on ollut asioita joita olen salannut tai joista olen halunnut puhua, mutta en ole puhunut, mutta nyt ne asiat on puhuttu ja kunnossa. Mun ihmissuhteet on muuttunut kesän/syksyn aikana todella paljon, mutta nyt mä oikeasti tiedän keitä haluan pitää mun ympärillä, ketkä on mulle hyväksi ja ketkä eivät. Tää syksy on ollut todella rankka koulun ja töiden takia. Oon ollut monena päivänä ensin koulusssa ja sieltä mennyt suoraan töihin. Syyslomallakin olin töissä yli puolet päivistä. Oon onnellinen, että tää top-jakso tulee just tähän saumaan. Pääsen irroittautumaan normaalista arjesta ja saan taukoa töistä.
Me opiskeltiin koko syksy tiimiopiskelulla ja oon sitä mieltä, että se oli paljon rankempaa, kuin opettaja vetoinen opiskelu, koska piti ottaa vastuu siitä, että oppii itse, että muut oppii. Piti tehdä kaikki itse alusta asti, onneksi oli tiimi ympärillä. Meidän tiimin Hemuleiden alku oli todella vaikea. Koko matka oli yhtä vuoristorataa, mutta viimeiset viikot menivät niin hienosti. Mua toisaalta harmittaa,että tää juttu loppu just ku saatiin kaikki toimimaan hyvin. Samalla oon niin onnellinen siitä, me selvittiin, oltiin voittajia!! Meidän synnytyksestä tuli niin huippu. Se näytti sen, että vaikeasta alusta voi selvitä ja tulla parhaiksi :D Kiitos Hemulit! <3
Eipä tällä kertaa muuta. Laitan vielä loppuun kuvia.
-Reetta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti