Ajatusten ja tunteiden myrskyä

Miljoonat ajatukset, tuhannet tunteet risteilevät pääni sisällä. Törmäävät, erkanevat ja taas törmäävät. Itku, paras tapa purkaa fiiliksiä, säälittävää, onnea ja surua, voimavara vai heikkous, kyyneleiden virtaa, vai onko? En tiedä, tiedän vain sen, että jokainen kyynel on syystä, ilosta,onnesta, surusta, sisäisestä sattumisesta, väsymyksestä, heikkoudesta, vahvuudesta ja monesta muusta asiasta. 

"Me olemme kaikki vähän rikki, vain siten valo voi päästä sisään.."

Hymy, se mikä on ehkä yksi parhaimmista asioista. Luo positiivista mieltä, lievittää sisäistä kipua, helpottaa oloa, viestittää hyvästä olosta, kaiken hyvin olemisesta. Mutta onko se aina aitoa? On helppo hymyillä ja näyttää maailmalle se positiivinen puoli. Paljon helmpompaa kuin sanoa "olen rikki, minuun sattuu, tuntuu pahalta, mutta samalla olen onnellinen " eihän se voi olla niin, että asiat on hyvin, muttei kuitenkaa ole. Vai voiko?

Eilen itkin, itkin yksin teltassa. Itkin päivällä keskellä suviseurakenttää ystävien ympäröimänä. Tuntui niin säälittävältä ja nololta, mutta samalla niin turvalliselta, aidolta ja hyvältä. Ystävät tukivat ja halasivat. Sanoivat että sitä varten me ollaan, että tuetaan heikkoina ja vahvoina hetkinä. Niinhän se on. Tuntui hyvältä näyttää miltä tuntui. Olisi ollut niin vaikea pitää se kaikki sisällä ja hymyillä ja nauraa kun siltä ei tuntunut. Se hetki ja hetket olivat tärkeitä, helpottavia, vaikkakin tuntui toisaalta tyhmältä itkeä kesken ihanan päivän ja hyvän fiiliksen keskellä. Mutta niin se meni ja niin se oli tarkoittettu. Itkin illalla yksin kotona. Itkin ja itkin, mutta lopulta hymyilin. Luin lappusia joihin olen kirjoittanut ajatuksia ja lauseita. Päällimmäisenä jäi mieleen tämä "se sattuu, koska sillä on merkitystä" niin, niin se on. Nyt ajattelen että aika näyttää, asiat selkenevät ja taistelen tämän sekavuuden ja ajatustenmyrskyn läpi. Voitan sen, olen vahva. Ja joku kaunis päivä ehjä,vahva ja rikkoutumaton. Samalla koen nytkin olevani ehjä, vahva ja onnellinen. Mutta samalla on paskoja hetkiä ja ne kuuluu elämään. Niin ajattelen. 

Se, että olen välillä aivan sekasin, tai että en osaa sanoittaa fiiliksiäni tai sitä, että olen onnellinen mutta en ole ja iloinen, että surullinen samaa aikaa ei tee musta huonoa ihmistä, sekin on elämää. 

Koen paljon tunteita, paljon erilaisia, ihmisiä kohtaan, itsenäni kohtaan, maailmaa kohtaan, hyviä ja huonoja. Yritän käsitellä ne, yritän päästää irti ihmissuhteista jotka satuttavat, irti tunteista joita en halua kokea. Tiedän mille ja kelle tuhlata ajatuksia ja kelle ei. Yritän olla tuhlaamatta väärille ihmisille. Se on vaikeaa ja vie aikaa. En osaa sano viekö viikon,kuukauden vuoden vai mitä, mutta tiedän ettei se ole helppoa. Kun se on ohi olen taas vahvempi kuin ennen. Voi kuinka paljon voikaan mahtua ajatuksia ja tunteita pieneen mieleen. 

"Elämä on, aika näyttää, korjaa ja auttaa. "

"Kun opit päästämään irti. Saat tilaa jollekin uudelle"

Ja vielä lopuksi ystäväni KIITOS <3